torstai 29. joulukuuta 2016

Leikkauksilla


Eilen aamulla kävimme Ellin ja Piin kanssa eläinlääkärissä leikkauksilla. Tämä ikävä operaatio oli vain pakko tehdä. Elli alkaa olla sen ikäinen, että kohta olisi voinut tulla pentuja. Alusta asti on ollut selvää, että kumpikin leikkautetaan ettei tule vahinkoja.



Viimeistään eläinlääkärin vastaanotolla kissat aavistivat, että nyt jotain tapahtuu. Rokotuksista ei ole kuitenkaan niin kauan aikaa, joten ne kyllä tunnistivat paikan.


Pii oli ensimmäisenä vuorossa, koska operaatio on uroksilla nopeampi.


Ellille laitettiin tippa suoneen operaation ajaksi. Ja lämpötyyny tietysti alle. Myös karvat ajeltiin mahasta.


Päälle vielä sukkapuku. Kuin kinkkurulla.

Kumpikin sai herätteen vastaanotolla. Automatka kotiinpäin oli kuitenkin hyvin hiljainen. Kumpikin nukkui.


Kotona molemmat hoipertelivat muutaman metrin, ja jäivät niille sijoilleen torkkumaan. Kesti yli kaksi tuntia, ennen kuin ne virkosivat edes osittain.



Kumpikin halusi mennä vähän väliä kantokoppeihin torkkumaan, joten jätin ne tyrkylle. Ilmeisesti ne halusivat turvallisemman paikan nukkua tokkuroitaan pois.

Ja sitten kun vihdoin oltiin kokonaan herätty, oli nälkä. Ja iso sellainen.


Illalla kumpikin leikki jo kuin viimeistä päivää. Normaalia riehakkaammin vielä. Elli paini taas säkkituolin kanssa. Sukkapuku piti laittaa kaksi kertaa takaisin päälle. Vinkistä laitoin sen pannan kanssa kiinni ja sen jälkeen se pysyi päällä.



Myös joulukuusi sai kokea kissojen koston.


Elli sai 5 päivän kipulääkekuurin. Metacam on onneksi kissojen mielestä hyvänmakuista, ja Ellillekin sen laittaminen on helppoa. Se syö sen itse.

Tämän piti olla viimeinen eläinlääkärikäynti vähään aikaan, mutta ilmeisesti Piin kanssa joudutaan käymään heti alkuvuodesta uudestaan. Olen jo aikaisemmin maininnutkin, että Piillä on normaalia pienempi alaleuka (rakennevika). No, ilmeisesti sillä tulee olemaan ongelmia sen takia ja siltä joudutaan poistamaan alakulmahampaat!

Piillä meinaan vaihtui tässä vähän aikaa sitten hampaat, ja ne alakulmahampaat eivät sovi oikein sen suuhun. Nukutettuna eläinlääkäri pääsi katsomaan tarkemmin sen suuta. Hampaat painavat ylös ikeneen tosi pahan näköisesti. Ikeniin oli jo alkanut muodostua reikiä ja pahaa punoitusta.

Reppana joutuu siis taas, ihan liian pian eläinlääkärin käsittelyyn...

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että leikkaukset sujuivat hyvin. :) Seppo on menossa samaiseen operaatioon ensi viikolla tai sitä seuraavalla, kunhan vain sopiva aika järjestyy. Odotan jo kauhulla sitä leikkausta edeltävää paastoa, kun se varmaan huutaahuutaahuutaa ruokaa. Miten teillä järjestyi syömättömyys?

    Voi Elli, totisesti joulukinkku. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin ajan siten, että päästiin kissojen kanssa heti aamusta kun vastaanotto aukesi. Ei tullut sitten niin "pitkää" paastoa. Toki aamulla huudettiin ruokaa, ja hellyin antamaan muutan pienen herkun :D Eläinlääkäri tuumasi, ettei haittaa pienen pieni määrä. Se ei vielä okseta. Jos aika olisi ollut myöhemmin, en tiedä miten noiden kanssa olisi pärjännyt...

      Poista
  2. Hih, kyllä nauratti tuo joulukinkku=) Hyvä että operaatiot menivät hyvin, ja harmittavasti taas vuoden alussa uudestaan, mutta hyvä saada suu kuntoon, ettei tule enempää ongelmia.
    Meilläkin jos tuota metacamia on joskus ollut niin hyvin on otettu.
    Rauhaisaa toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi siihen on laitettu kissojen mielestä hyvää makua sekaan :) Säälittää vähän viedä Pii taas operaatioon, mutta nämä ovat niitä asioita, missä "pahaa" tekemällä tehdään hyvää... Onneksi kuitenkin hyvin kuulemma pärjäävät ilman alakulmureita :)

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...