torstai 8. joulukuuta 2016

Jouluisia askarteluja



Tuli askarreltua vähän jouluisia (tai talvisia) koristeita tv:n katselun ohessa. Yksinkertaisia ja helppoja muutaman minuutin projekteja.

Oli tarkoitus tehdä joulukortteja, mutta jostain syystä en saanut niin minkäänlaista inspiraatiota kortteihin. Kissojen mielestä varmaan parempi näin, sillä varsinkin lumihiutaleiden leikkaamisesta syntyneen silpun kanssa oli kiva leikkiä.

Lumihiutaleet


Näitähän tuli tehtyä lapsena paljonkin. Oli kiva verestää muistoja näitä silputessa. Paperin taittelun kanssa piti miettiä useampaan kertaan, että mitenkäs se nyt menikään...




Tuikkujen koristelua


Idean näihin sain jonkin aikaa sitten yhdestä blogista, jota en millään muista enkä löydä sitä hakemallakaan.

Kynttilöistä saa paljon persoonallisemman näköisiä, kun niitä koristelee vähän esimerkiksi teipillä. Ne myös näyttävät paremmilta läpinäkyvissä tuikkutelineissä. Olisi ollut hienompaa, jos nämä teipit olisivat olleet vähän jouluisempia, mutta näitä nyt sattui olemaan kaapissa.

Näissähän käy ihan lahjanarukin, mutta teipin pyöritys tuikun ympärille on helpompaa, kuin liiman ja narun kanssa leikkiminen.

Hienoja kuvioituja askarteluteippejä saa esimerkiksi täältä.


Servettipallerot


Nämä pionia muistuttavat koristepallerot on tehty serveteistä. Idean näihin sain Pinterestistä. Viime joulun vähäiset ylijäämä servetit sai hyvin käytettyä pois pyörimästä.

Eli serveteistä leikataan ensin saumat auki. Näitä tarvitaan kahden servetin verran. Sitten ne taitellaan laskoksille ja laitetaan keskeltä kiinni. Tässä käytin ripustuslenkkiä hyödyksi. Nipun päät leikataan auki, halutun muotoiseksi.

Nippu käännetään vaakatasoon ja aletaan "nostelemaan" kerroksia. Näin siitä tulee sitten pallon muotoinen.


Lumiukot


Nämä (nukkaiset) lumiukot ovat syntyneet kierrätysmateriaaleista, jälleen kerran.

Vanhoista sukista syntyy lumiukon vartalo, joka täytetään riisillä. Narulla kiristetään lumiukon pää ja loppuvartalo erilleen.

Lumiukkojen pukemiseen voi hyödyntää mitä vain kaapista sattuu löytymään. Näihin hyödynsin roskikseen menossa ollutta erittäin nukkaantunutta neuletakkia.  Hihoista sai leikattua lumiukoille pipot ja kaulahuivin. Napit ja silmät löytyivät sekatavaralaatikosta. Nenät on leikattu paperista.

Näistä lumiukoista saa myös vaikka kissanleluja. Ellin mielestä ainakin olisi ollut kiva repiä näitä. Se on nimittäin yrittänyt useampaan otteeseen varastaa näitä omiin leikkeihin...


Vinkki: Adlibriksellä on nyt jouluaskartelutuotteet -30%

6 kommenttia:

  1. Pakko kysyä, että kuinka korkealla ikkunassa pitää lumihiutaleiden olla, että joku ei käpälöi niitä alas? Entäs servettipallopuu, onko se jossain kokonaan kissattomassa tilassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihiutaleet oli pakko laittaa tuulikaapin oveen, 1,5 m korkeuteen. Ikkunoihin ei olisi voinut laittaa, koska ne olisi heti revitty alas :D Pallopuu on matalan kaapin päällä. Ja kuten arvata voi, kissoja kiinnostaa kovasti käydä käpälöimässä sitä, välillä sen saa nostaa lattialta. Se saa olla esillä niin kauan kunnes se on jo korjaamattomassa kunnossa. Meillä kissat ovat vähän turhan lellittyjä ja saavat tehdä melkein mitä vain, ei kuria ollenkaan :D

      Poista
    2. Meilläkin kyllä ennemmin muutetaan sisustusta kuin estetään kissoja toteuttamasta itseään, että samassa veneessä ollaan. :D Sen voi perustella niin, että kun ne kissat on kerran savanneilta kesytetty näinkin epäluonnolliseen ympäristöön kuin ihmisasuntoon sisäkissoiksi, niin kyllä ne omaksi hyvinvoinnikseen tarvitsevat paljon virikkeitä... :)

      Poista
    3. Samaa mieltä kanssasi :) Eikä siitä tule mitään, jos kaiken pitää olla tiptop ja hyppää kissojen perässä komentamassa ja suihkuttelemassa vettä, aina kun ovat pahanteossa. Ei kauhean häävi elämä olisi kissoille... Tavarat ja esineet (ja tapetit) saa aina korjattua tai sitten hankkii uusia :)

      Poista
  2. Oi mitä ihania juttuja olet taas askarrellut! Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...