Piin ensimmäiset

Jatketaan vielä vähän viime syksyn muistelua. Viime postauksessa oli Ellin ensitapaaminen, nyt on Piin ensimmäisten kuvien vuoro.

Harmi, että nämä ensimmäiset kuvat ovat huonolaatuisia. Kännykällä hämärässä otettuja.

Pii tuotiin meidän pihalle Poutun tehtaan pihalta löytyneenä. Se jäi jälkeen loukutetusta pentueesta. Vaikka Elli oli jo varattuna meille, en voinut kieltäytyä, kun pentu katsoi niin ihanasti silmiin.

Piille piti tehdä oma "karanteenikoppi", sillä ei ollut varmaa, onko sillä jotain tarttuvia tauteja tai ulkoloisia. Komerosta tuli hyvä pesäpaikka sille.

Pii oli aivan käsittämättömän arka, mikä ei ole yllätys, kun sillä ei ollut ollut yhtäkään ihmiskontaktia. Ennen sen sieppausta siis. Se sähisi ja yritti kynsiä. Peruutti nurkkaan murisemaan. Siinä tuli useamman kerran pohdittua, että tuleekohan tästä mitään...

Ruoalla sen sai kuitenkin muutamassa päivässä kesytettyä. Parin päivän päästä se antoi jo koskea. Vähän sai jo silittää. Ja viikon päästä se tuli jo oma-aloitteisesti, mutta varovaisesti syliin.

Leikittäminen auttoi Piin kesyyntymisessä.

Nyt ei oikein osaa kuvitellakaan, että Pii on joskus muka ollut niin arka pieni pallero. Sähisijästä sylikissaksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Elli löytöeläintalolla

Mennään vaihteeksi vähän taaksepäin kissojen elämässä. Ellin elämässä. Viime vuoden elokuun loppuun tarkalleen ottaen.

Ellinhän me siis haimme (ostimme? vai saimme?) löytöeläintalolta. Kävimme katsomassa sitä heti seuraavana päivänä siitä, kun meille ilmoitettiin, että nyt siellä olisi kilpikonnavärityksellä oleva kissanpentu.

Koska kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt löytöeläintalossa, oli nyt mielenkiintoista päästä vähän katselemaan paikkoja. Saimme samalla esittelykierroksen talon kaikista osastoista ja kaikista eläimistä. Ja niitä eläimiä oli paljon! Enemmän, kuin osasi kuvitellakaan siellä olevan. Pentujakin oli lähemmäs kaksikymmentä.

Elli oli samassa osastossa kahden muun pennun kanssa. Ne saivat onnekseen myös heti oman kodin. Kaikille kodittomille ei käy yhtä hyvin.

Sitten olikin pitkät 15 päivää odottaa Ellin hakua kotiin. Se ehti kasvaa siinä ajassa jo aika paljon. Ja Pii ehti ilmaantua meille...

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Hölmö

Pii on välillä vähän hölmö. Tai ainakin hölmön näköinen.

Pojilla oli taas perinteinen iltaleikkituokio. Sillä samalla selänraaputtimella. Pii oli niin laiskalla päällä, ettei se oikein jaksanut muuta kuin istua röhnöttää leikkiessä.

Oli pakko tarttua kameraan, kun Pii oli niin typerän näköinen. Istui takajalka pystyssä koko leikkihetken ajan.

Pii on vähän yksinkertainen.

Ulkoilu

Eilen oli niin kauniin aurinkoinen päivä, että käytiin kissojen kanssa pienellä happihyppelyllä. Niinkin kaukana, kuin takapihalla. Elli pääsi nyt ensimmäistä kertaa mukaan. Jee. Satunnainen valjasharjoittelu on tuottanut sen verran tulosta, ettei se enää riuhdo ja karkaa valjaista. Joten nyt Ellin uskalsi ottaa Piin kanssa ulos.

Elli näytti tältä suurimman osan ajasta. Molemmat jämähtivät takapihalla aurinkoiseen ja ainoaan lumettomaan kohtaan, josta ne eivät suostuneet paljoa liikkumaan eteenpäin. Pörrättiin sitten vain koivun ympärillä.

Pii pääsi tutustumaan puuhun. Niin siis, se nostettiin puun haaraan ihmettelemään. Se ei osaa kiivetä itse.

Elli ei tykännyt jäisestä maasta tassujen alla.

Kumpaakaan ei saanut edes väkisin lumen päälle. Lisäksi lumen suunnassa kuljeskeli epäilyttävän näköisiä lenkkeilijöitä. Ei varmasti mennä tonne.

Elli kuitenkin tuntui tykkäävän ulkoilusta, kunhan ensin tointui alkujärkytyksestä.

Kyllä voikin päivässä voi tulla hirveä muutos maisemaan. Nyt tuo kissojen pyörimispaikka on jo lumen peitossa, sillä nyt on meilläkin päin satanut pitkästä aikaa.

Kissat ovat varmasti mielissään, kun käytiin ulkoilemassa edellisenä päivänä. Ei tarvinnut hangessa tassutella. Seuraavalla kerralla onkin sitten varmaan pakko.

Leppoisaa (lumista) sunnuntaita!

Herätys

Pii nukkuu yleensä niin sikeästi, ettei edes syömään meinaisi herätä. Piin herääminen kestää yleensä useamman minuutin. Jos se nukkuu vielä ruoka-aikaan, niin se joutuu syömään sitten muiden jämiä. Muut meidän kissoista kun ovat "heti valmiita" säntäämään ruokakipolle, vaikka kuinka unessa olisivat...

Piin heräämisoperaatio sillä välin, kun muut jo ovat syömässä:

Vielä sitten venyttelyt karvat pörröllä päälle. Aikaa ruokalautaselle pääsyyn kului lähes kolme minuuttia. Ja koska lautasella oli jäljellä enää vain pahoja rippeitä (niitä, jotka ovat jo käyneet toisten suussa), tietysti oli pakko laittaa Piille uutta ruokaa.

Näin tekemällä Pii pääsee syömään rauhassa yksinään, ja saa taatusti ne parhaimmat palat lautaselta. Kätevää.

Hyvää ystävänpäivää!

Elli ja Pii toivottavat hyvää ystävänpäivää kaikille karvaisille ja karvattomille!

Häiriö

Meillä on aika useinkin ihmeellisiä häiriöitä tv:n ruudussa. Näiden häiriöiden alkulähde on Pii. Se vaatisi meidän ihmisten jatkuvaa huomiota osakseen. Kyllähän nyt Piitä pitäisi katsoa ja ihailla, ei jotain typerää välkkyvää ruutua.

Jos Piitä ei ole huomioitu hänen mielestään tarpeeksi, Pii kokee tarpeelliseksi mennä tv:n eteen pällistelemään. Katsokaa minua!

Katsottiin nauhalta viikolla Subilta tullut Maailman taitavimmat kissat. Ainakin yritettiin katsoa. Piillä oli taas väärän väriset sukat jalassa.

Itse ohjelmasta mainittakoon sen verran, että odotin kyllä, että siinä olisi esiintynyt vähän enemmän oikeasti taitavia kissoja. Siinähän oli vain muutama, jotka osasivat hienoja temppuja.

Miten liikalihava kissa lasketaan taitavaksi? Taitava lihomaan? Ja sitten ne kissat, jotka tippuivat korkealta... Oikein hirvitti niiden puolesta. Vaikka siinä olikin "kissaexperttejä" (ainakin olevinaan) kertomassa, että kissan rakenne on sellainen, että ne kestävät korkeankin pudotuksen. No joo, kun kissa jatkaa juoksuaan pudotuksen jälkeen, se on varmaan ihan kunnossa? Totta kai se juoksee. Sillä perusteellako arvioidaan, ettei kissalla ole sisäisiä vaurioita? Tai murtumia? Toivottavasti kissojen omistajat käyttivät niitä eläinlääkärissä putoamisen jälkeen. Itse ainakin olisin käyttänyt...


Leppoisaa sunnuntaita!

Pompitaan

Vaikka nämä kaksi ovatkin rauhoittuneet paljon leikkauksien jälkeen, vielä näille tulee sellaisia riivatun pennun kohtauksia. Niitä, missä juostaan peräkkäin lähes seiniä pitkin.

Meidän pitää välillä hyppyyttää kissoja oikein kunnolla, jotta yöllä ei sitten ravattaisi pitkin kämppää. Varsinkin, jos ne ovat nukkuneet koko päivän. Silloin voidaan jo aavistaa, että  ilta- ja yöravaamiset ovat tuloillaan.

Paras keino väsyttää nämä kaksi on narullinen sulkalelu. Sen kanssa ne pääsevät purkamaan kunnolla ylimääräistä energiaansa.

Elli juoksee ja hyppii lelun perässä aina täysillä. Se ei osaa rajoittaa itseään ollenkaan. Leikki usein lopetetaankin sitten, kun Elli aloittaa läähättämisen. Kun sille tulee liian kuuma. Aina se haluaisi vielä hypätä, mutta lelu viedään tässä vaiheessa aina piiloon.

Vastavaloon

Pihalle eksyi kaksi pikkulintua ruokailemaan. Vihdoin muutama parvesta eksynyt löysi apajille, onhan tuossa pihalla ollut niille evästä jo pari viikkoa, eikä linnun lintua ole näkynyt. Lähistöllä on varmasti niille omat tutut ruokapaikat, jossa ne vierailevat mieluummin. Näin ainakin haluaisin ajatella, kun kerran meidän lintulauta ei oikein kelpaa.

Elli tietysti bongasi heti nämä kaksi yksilöä. Se näki nyt ensimmäistä kertaa lintuja läheltä. Pii ei pääse ikkunan alla olevalle tasolle, joten sillä ei ollut hajuakaan, miten kivaa katseltavaa ulkona olisi ollut.

Vastavaloonhan ei kannattaisi kuvata. Ainakaan jos on yhtä osaamaton kameran kanssa, kuin minä. Jostain mielen sopukoilta kuitenkin muistin vinkin, että vastavaloon kuvatessa tilanteen voi ehkä pelastaa käyttämällä salamaa.

Kun sen salaman sitten lopulta sai peliin mukaan, linnut olivat jo poistuneet paikalta ja Elli menettänyt mielenkiinnon. Seuraavaksi pitää olla nopeampi.