Elli vs säkkituoli

Elli on keksinyt, että meidän säkkituolihan on oikein kiva iso lelu. Se on nyt muutaman viikon ajan taistellut toistuvasti säkkituolin kanssa. Se saattaa viettää helposti puolikin tuntia ensin vaanien sitä, sitten hyökätä sen kimppuun.

Ilmeisesti säkkituolin sisällä olevat styroksit liikkuvat siellä sisällä ja pitävät kivaa ääntä, jota ihmiskorva ei oikein kuule. Olisipa kissoilla aina yhtä halvat huvit.

Ei siinä mitään, onpahan ainakin tekemistä. Kunhan ei vain tee reikiä. Miten kivaa kissoilla olisikaan, jos se tyhjentäisi koko sisällön pitkin lattioita...

Ellin mieluisin paikka säkkituolin vaanimiselle on viereinen hylly. Se on pitänyt tyhjentää tavaroista, sillä Elli tiputti ne jatkuvasti alas mennessään väijyntäpaikalle.

Pii tykkää olla mukana kaikissa leikeissä, mutta tätä säkkituoliväijymistä se ei tajua. Se monesti vain istuu tuolissa ja katsoo vierestä Ellin leikkejä.

Sitten jotain ei kissoihin liittyvää. Ajattelin näin ohimennen näyttää, miksi tässä blogissa ei tulla ikinä näkemään leipomisiani tai leivontaohjeita. Leivontataitoni on täysi 0. Yritin siis päähänpistosta tehdä eilen illalla macaron-leivoksia, koska kaupan pakastealtaassa näkemäni paketti jäi kummittelemaan mieleeni. Eihän se voi olla niin vaikeaa? No kyllä se näköjään voi. Olisi vain kannattanut ostaa se pakaste.

Pitkän ahertamisen, tarkan mittaamisen, ohjeen tuijottamisen ja keittiön sotkemisen jälkeen tulos oli nämä lättänät.

Ne siis levisivät, paloivat päältä, mutta olivat silti raakoja sisältä. Tarttuivat vielä leivinpaperiin kiinni. Ja aivan ohjeiden mukaan tehty.

Taidan jättää nuo leipomiset niille jotka osaavat ja ostaa vain valmiita ja pakasteita.

Tässä vielä esimerkkinä taidonnäytteeni siitä, että valmispakasteetkin voivat olla hankalia paistaa.