Toipilaat

Meillä on ollut nyt hyvin hyvin rauhallista. Vähän liiankin, kun on tottunut näiden ravaamiseen ja hyppäämiseen.

Pii on ollut aivan normaali, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ensimmäisenä iltana tosin se juoksi Ellin perässä ja kurnutti. Olisikohan hormonit jyllänneet vielä viimeisen kerran. Toki eläinlääkärissä saadut mömmötkin vaikuttivat.

Sen olen jo aikaisemmin huomannut, että eläinlääkärissä saatu kipulääke suoneen on paljon tujumpaa tavaraa, kuin kotona suun kautta annettava. Kissat ovat monesti aivan sekaisin ja täynnä virtaa siitä.

Elli sen sijaan on näyttänyt tältä. Se on vain nukkunut tai nököttänyt paikallaan. Ruoka on kuitenkin maistunut hyvin, eikä haavassa näy eikä tunnu mitään ihmeellistä. Siitä kuitenkin huomaa, ettei olo ole aivan paras mahdollinen.

Toistaiseksi kuitenkin näyttää, että kaikki menee kuten pitää. Sukkapuvun ja haavansuojan saa ottaa sitten ensi keskiviikkona pois. Tikit ovat onneksi sulavat, joten niistä ei tarvitse huolehtia.

Ellin katseesta kyllä huomaa.

Sukkapuku häiritsee Elliä todella paljon. Se nuolee sitä koko ajan ja yrittää repiä sen pois.

Ellistä on tosin tullut nyt jotenkin seurallisempi. Ennen se yleensä nukkui omassa rauhassa jossain korkealla tai piilossa. Nyt se änkeää viereen tai muuten vain läheisyyteen.

Tietokonetuoli on tällä hetkellä mukavin paikka. Siihen se änkeää vaikka itse istuukin jo tuolissa. Selän ja nojan väliin. Tai sitten selkänojan päälle (sitä on myös kiva kynsiä samalla!). Pii tietysti perässä.

Onkin tosi kiva istua itse tuolin reunalla, jotta molemmat kissat mahtuisivat myös samalle tuolille. Tälläkin hetkellä.

Seiso tai istu lattialla, ihminen!

Pii on oma (typerä) itsensä.

Mutta eihän niitä raaski hätyyttää siitä pois, varsinkaan nyt toipilasaikana. Istutaan itse sitten vaikka jollain jakkaralla.

Saa nähdä, pelkäävätkö nämä kaksi raketteja. Meidän vanhemmat kissat eivät välitä niistä mitään, joten jospa kakarat ottaisivat niistä mallia...

Mukavaa Uutta Vuotta!