Ellin pakkomielle

Meillä kaikilla on vähän pienempiä tai vähän suurempia pakkomielteiltä jostain. Miksei siis kissoillakin. Ellillä nimittäin on ilmentynyt aivan käsittämätön pakkomielle villalangoista. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin - kissa ja lankakerä. Eikä se kuule, eikä usko mitään kun saa kerän hampaisiinsa.

Ellin on aivan pakko päästä hajottamaan lankakerät. Niitä on löytynyt revittynä pitkin lattioita, vaikka kuinka olen piilottanut kerät. Elli osaa avata laatikoita ja rahia saa myös helposti tassulla raotettua, jolloin kerä on helppo näpätä sieltä.

Oma kutominen on muutenkin jäänyt nyt vähille, kumpaakin kissaa kiinnostaa liikaa puikot ja langat. Ei ole helppo yrittää kutoa, kun kaksi kissaa roikkuu sukkapuikoissa. Ja sitten Elli lähtee lankakerän kanssa toiseen huoneeseen huomaamatta. Teon huomaa vasta, kun kutomistyö lentää käsistä ja lähtee lanka suorana valumaan pois päin. Ja tässä sitten pitäisi joululahjasukkia väkertää. Joo.

Piitä ei niinkään pelkät kerät kiinnosta. Se vain lähtee tyhmänä Ellin mukaan tihutöihin. Hauskempaa kaksin. Mutta uniltakin voi sitten herätä heti, jos otan puikot käteen ja alan kutomaan. Nehän heiluvat vain kissojen leikitystä varten, vai mitä?

Ellin mielestä kaikki, mikä on tehty villasta on ihanaa. Myös ikivanha pussukkatekele oli kiva kantaa ja repiä. En edes tiedä mistä se sen löysi, en itse muistanut sen olemassaoloa.

Usein Elli myös tulee repimään villasukkia jalasta irti. Tai nyhtämään niistä lankaa niistä. Huvinsa kullakin.

 Viimeisin tihutyö oli upouusi vielä vyötteessään oleva lankakerä.

 Pii tahtoi myös mukaan, jolloin Elli vei kerän kauemmas. Elli ei jaa lelujaan.

 Pii yritti päästä mukaan, mutta Elli oli jo kyllästynyt.

Tehtävä suoritettu. Seuraava!

Tästä onkin helppo aloittaa uusi kutomistyö.

Mukavaa viikonloppua!