sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kodittomien kissojen kalenteri


Viime vuonna hankimme Rekku Rescuelta kodittomien kissojen kalenterin. Ajatuksena on tehdä tästä sellainen hyvän mielen perinne. Että ostetaan vuosittain joltakin kodittomia kissoja (ja muitakin eläimiä tietysti) auttavalta yhdistykseltä kalenteri. Samalla pääsee osallistumaan hyväntekeväisyyteen. Näistä kalentereista saadut tuotot menevät kuitenkin kodittomien kissojen auttamiseen.

Nyt kalenteriksi valikoitui Dewi ry:n kalenteri.





Keskellä kalenteria on jokaisen kalenterissa esiintyvän kissan tarina.



Rekku Rescuen ensi vuoden rekkukalenterin saa täältä. Kalenterissa esitellään heidän kauttaan kodin saaneita kissoja ja koiria. Kalenterin hinta on 10€.

Kissojen Katastrofiyhdistyksellä on myös seinäkalenteri. Sen saa yhdistyksen verkkokaupasta. Hinta 15€

Kissojen suojelu ry:llä on tänä vuonna taas kalenteri, kollikalenteri. Teemana on "Miehet, jotka auttavat kissoja". Hinta 15€. Kalenteria myydään myös Kisun joulumyyntikiertueella.

Pienenä hyväntekeväisyysvinkkinä:
Kokkolan Tiikerit ja Pokka.club tekevät yhteistyössä hyväntekeväisyyttä kissojen hyväksi. Pelaajia kuvattiin lokakuussa kissojen kanssa hyväntekeväisyyttä varten. Kokkolan Tiikerit lahjoittavat Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kautta kodittomille kissoille 5 senttiä jokaisesta tämän jutun lukukerrasta! Käyhän kurkkaamassa :)

2 kommenttia:

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...