keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Uusia leluja



Kissoilla ei ole koskaan liikaa leluja. Sitä mieltä kissatkin varmasti ovat. Kävimme Mustissa ja Mirrissä tarjousten perässä juoksemassa ja mukaan tarttui muutama uusi lelu.

Elliä varten on ollut haussa aktivointilelu, sellainen kohtalaisen edullinen mielellään. Tällainen pallopeli oli halvimmasta päästä, joten otettiin se.

Jos Ellin pyykkien repimistä saisi vähän kuriin aktivoinnin lisäämisellä. Sitä leikitetään kuitenkin useamman kerran päivässä, mutta tuntuu, ettei sekään riitä sitten millään touhukkaalle neidille.


Tämä pallopeli olikin oikein mieluinen. Hyvänä puolena on myös se, että molemmat voivat leikkiä samaan aikaan.




Toisena leluna oli robokala. Tämä oli pakko saada. Ihailimme sitä jokunen aika sitten Kassisen ja Sepon leikkikuvissa. Saman värinenkin vielä. Joku voisi sanoa matkimiseksi...


Elli ei tästä pahemmin välittänyt, mutta Pii tykkäsi oikein paljon. Se leikkii muutenkin veden kanssa, joten tämä lelu on oikein omiaan.

Harmi vain, että tästä loppuu patterit aika äkkiä. Piille tosin kelpasi "kuollutkin" kala leikkeihin.


Näissä leikeissä vesi lentää.

Kolmantena leluna kissat saivat ihan perinteisen aktivointipallon, mihin laitetaan nameja sisälle. Sitä ei vielä tosin ole otettu käyttöön, kun näissäkin on ollut ihan tarpeeksi ihmeteltävää.

Se voisi olla sellainen lelu, mistä meidän vanhemmatkin kissat pitäisivät. Ainakin sitä voisi kokeilla.


Ps. koska meillä rakastetaan kaikkia ilmaisia ja kaupanpäällisiä:
Zooplussalla saa tilaukseen kaupan päälle punkkipihdit koodilla: PUNKKI-17 (voim. 25.4 asti)


4 kommenttia:

  1. Jee robokala! Kiva että Piille on iloa siitä, kuolleenakin! :D

    Tuollaista pallo reikälaatikossa -lelua on tullut itsekin katseltua, muttei vielä ole raaskinut ostaa. Tällaiset lelut on aina niin vaikeita kun ei tiedä, onko täysi hitti vai huti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On iloa, ja säästyy välillä pattereiden vaihdolta ;)

      Sepäs se noissa onkin, pelotti tuonkin kanssa, että ei kelpaa... Onneksi kuitenkin kelpasi, ainakin toistaiseksi :) Yksi pallorata näillä jo on ollut, Napulle aikoinaan ostettu, mutta sen kanssa ei ole pelattu enää pitkään aikaan. Ilmeisesti liian "helppo" :D

      Poista
  2. Kivoja leluja kisuille! Meilläkin on robokala, se ei vaan hirveästi ottanut tuulta purjeisiin, nyt suunnittelinkin jos sen laittaisi vesiautomaatin altaaseen pörräämään=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiautomaatissa olisi varmaan hauskaa leikittävää, tai vähintäänkin katseltavaa kissoille, kun vielä liikkuvaa vettäkin lisävirikkeenä :)

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...