sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Apuri




Oli aika vaihtaa kesäkukat syysversioihin. Napu sai olla apurina tässä puuhassa. Tai siis laadunvalvojana. Omaan tyyliinsä sopivana, vihaisen näköisenä esimiehenä.

Viime viikon sateet tuhosivat kukat lopullisesti. Saksimisella ehkä olisi saanut vielä eloa, mutta...


Kyllä nämä jouti jo heivata pois.


Kukat eivät kauheasti kiinnostaneet. Napu keskittyi mieluummin nuuskimaan kaikkia ihania sateen jälkeisiä ja alkaneen syksyn tuoksuja.









Ainakin sai vähän väriä muuten niin tylsään pihaan. Kaikki kukat ovat oikeastaan jo kukkineet. Vain vihreää ja ruskeaa on jäljellä.



No yksi vielä kukkii. Viimeinen kukkija on toissa vuonna istuttamani loistokärhö. Tämä ei ole oikeastaan meidän kasvuvyöhykkeen (V) kasvi, vaan vähän etelämmän. Mutta koska mielestäni nämä isokukkaiset kärhöt ovat kauniita, oli pakko kokeilla, menestyisikö se lämpimällä seinustalla. Kahtena vuonna se on kukkinut ja tuuhenee joka kerralla. Että eiköhän.


Napu olisi halunnut ennemmin päästä tutkimaan muuta pihaa. Oli tylsää olla yhdessä paikassa ja narukin oli liian lyhyt.


"Ai nyt ei mennä kävelyllä? Kuvataan typeriä kukkia? Jaaha"



Mukavaa sunnuntaita!



8 kommenttia:

  1. Todella kauniit istutukset tuli! Minulla on vielä kesäkukat ruukuissa, mutta pitäisi vähitellen alkaa miettimään vaihtoa. Suloinen laadunvalvoja! Mukavaa alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Suloinen, vaikkei kovin innokas :D Kukkien vaihdon myötä tuli samalla itsellekin syysmieltä :) Elin vielä kovastikin kesää, vaikka kuinka kylmä on ollut...

      Poista
  2. Itse mietin äsken ihan samaa että kyllä kesäkukat taitaa olla nyt mennyttä ja pitäisi jotain syksyistä saada tilalle, ihanat nuo sinun istutukset! Kiva että Napu oli kaverina, joskaan ei niin innokkaana=)

    Kiitos samoin, mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, reippaasti oli kumminkin kaverina, vaikkei tykännytkään yhtään :D

      Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

      Poista
  3. Napu ei tosiaan näytö kauhean iloiselta joutuesaan apurihommiin. Ehkä kukkienhoito ei ole herran ominta alaa. :D

    Kärhö on tosi kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näytä ei :D Vaikka ei se taida ikinä näyttää muulta kuin kiukkuiselta.... ;D "Normaalin" suloinen/rento ilme sillä on oikeastaan vain silloin, kun se on juuri syönyt ja makoilee lämpimässä saunassa...

      Poista
  4. Ihanan värikkäitä istutuksia, hyvin on muistuttamassa että vielä on kesää jäljellä vaikka aika kylmä alkaakin jo tulla. Kissa operaatiota valvomassa on tietenkin myös tärkeä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tärkeä, muuten ei hommasta tule mitään :D

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...