lauantai 5. elokuuta 2017

Oikeita kaloja


Muutama päivä sitten Elli ja Pii pääsivät katselemaan ensimmäistä kertaa ihan oikeita kaloja. Kahta ahventa, jotka olivat jääneet katiskaan.

Jokunen aika sitten tuli valtava inspiraatio päästä kalaan. Tai siis saada kaloja. Meillä on kummallakin todella huono kalaonni. Eli parempi oli harjoittaa tätä päähänpistoa katiskalla. Tosin on se kalaonni huono myös tämän kanssa; katiska on ollut kaksi kertaa kolmesta tyhjänä.



Koska ämpäri sattui olemaan mukana, mieleen juolahti tuoda nämä ensimmäiset ahvenet elävänä kissoille ihmeteltäväksi. Vettä vain ämpäriin ja kalat kyytiin. Matka oli kuitenkin aika lyhyt.



Kalat eivät kuitenkaan tuoneet sellaista riemuisaa vastaanottoa, kuin kuvittelin. Kalat olivat kivoja, mutta eivät kuitenkaan niin kivoja. Pii innostui ensimmäisenä vähän kokeilemaan tassullakin.








Elli rohkeni vähän myöhemmin.



Pii menetti mielenkiinnon. Ei ole niin kiva kuin robokala!





Elli olisi varmaan katsellut ja leikkinyt kauemminkin. Kaloja ei kuitenkaan viitsinyt kiusata kymmentä minuuttia kauempaa.

Kissat saivatkin kunnian syödä nämä kalat. Keitettynä. Näiden kanssa oli hyvä harjoitella kalan perkaamista seuraavaa kalasaalista varten, joka tulisi ihan meidän ihmisten syötäväksi. Ainakin jos niitä saisi vähän enemmän... Perkaamisessa meni tunti, mutta tulipa ainakin ruodottomia. Kissat tykkäsivät oikein paljon, vähän liikaakin. Ei meinannut seuraavana päivänä kelvata "normaali" ruoka sitten millään.


Kaloja ei sitten mitenkään huvikseen vahingoitettu tai kiusattu tätä postausta tehdessä 😸




8 kommenttia:

  1. Ohhoh, siellä onkin ollut ihan live-esitys! :o Viisaat kissat kun eivät kaloista tuon enempää välittäneet, robokala on paljon parempi, kun ei pistä vastaan, ei ole piikikäs ja terävä ja limainen ja loisittu. :D

    Ja robokala ei aiheuta ruokanirsoilua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo :D Kyllä robokala paljon kivempi. Ainakin leikkiriemun perusteella. Meidän ihmisten mielestä juuri sen nirsoilun kannalta :D Täytyy myöntää, että pelotti vähän (tai aika paljon) perata niitä kaloja. Nössöilin kumihanskat kädessä, kun pelkäsin että matoja hyökkää :DD Eihän niitä tietenkään hyökkää sieltä mahasta tai kalan sisästä, mutta kun mulla on joku ihmeen matokammo... Otin sen survival skills -haasteena :D

      Poista
    2. Hyökkäävät madot. :DD Kyllä on robokala kaikin puolin parempi, myös ihmisille! :P

      Poista
  2. Robokala varmasti parempi, eihän tollasiin limasiin ilmaahaukkoviin jättiläisiin voi koskea! :D Possunsydämen pilkkominen tuntuukin helpolta kalan fileeraukseen verrattuna, madoilla tai ilman. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi, ainakaan ilman hanskoja ;D Ja robokalan selästä ei singahda piikkejä :D Perkaaminen oli kyllä yhtä nössöilyä :P

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...