sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Karvat pois ilman imuria



En muista enää, mistä löysin tämän vinkin aikoinaan, mutta hyödyllinen tämä on ollut. Olen käyttänyt tätä menestyksekkäästi useamman vuoden ajan.

Tulee hetkiä, jolloin ei ole muuta imuroitavaa kuin sohvalla tai esimerkiksi raapimapuussa olevat kissankarvat, eikä sitä varten viitsi ottaa imuria esille. Myös jos sattuu tulemaan kauheat himot putsata karvat pois iltamyöhään, on tämä oikein hyvä ja äänetön keino siihen. Tai jos vain yksinkertaisesti laiskottaa.

Tämä vinkki oli kumihanska. Muuta ei tarvita. Sen avulla saa kerättyä helposti ja nopeasti kissankarvat kankaasta yhteen sumppuun.


Pesä odottaa puhdistusta.


Elli apurina.


Muutama pyöräytys ja kissankarvat ovat kerätty.


Karvojen määrästä päätellen näillä neljällä on karvanlähtöaika...


Tasot myös.


Kuin imuroitu.

Tällä tyylillä olen kerännyt myös kissojen huoneessa olevasta kangassohvasta kissankarvat kasoiksi/mytyiksi imuroinnin yhteydessä. Huomattavasti helpompi imuroida, kun kissankarvat eivät ole imaistuna sohvakankaaseen.

Jos haluaa lisää "tehoa" hanskaan, voi sitä kostuttaa vähän ensin vedellä. Silloin kissankarvat lähtevät hanskan mukaan vieläkin helpommin.


Mukavaa sunnuntaita!



6 kommenttia:

  1. Hyvä vinkki! Itse kostutan vaan käden ja pyyhkäisen suoraan sillä, ja hyvin lähtee karvat.

    Kiitos samoin, mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen välillä kokeillut pelkällä kädellä, mutta en saa niin hyvin karvoja kerättyä. Lisäksi jotenkin rasittavaa töhnätä kädet märillä karvoilla :D Vaikka teenkin ns. likaista työtä, voi sitten vapaa-ajalla olla hienohelma :D

      Poista
  2. Hei joo, tätä mun onkin pitänyt kokeilla! Kiitos muistutuksesta :) Yleensä en jaksa imuroida puita yhtäaikaa muun huushollin kanssa.. Nukkamatosta taas karvat on lähtenyt parhaiten lattiakuivaimella, vois kokeilla siihenkin tuota hanskaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään jaksa, tai sitten se vähän niin kuin "unohtuu" imuroida :D Mattoihin en ole kokeillut tätä. Pitäisi varmaan kokeilla, kun tuo yksi ja ainoa tämänhetkinen matto alkaa olla jo sen näköinen... Lattiakuivain on ollut mös meillä samaisessa käytössa, yksi nukkamatto löytyy :D

      Poista
  3. Meilläkin kissahuonekalut hierotaan puhtaaksi ilman hanskaa. Kosteasta kädestä on vain hankala irrottaa karvoja... Hanskalla on tullut kokeiltua joitakin mattoja, joita ei jaksa kädellä kauaa hangata. Niissäkin kyllä tulee useimmiten käytettyä karstaa, jolla harvemmin kissoja harjataan. :P

    Kiva että on apulaisia puhdistushommissa! Vai ovatko valmiina karvaamaan uudelleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niiden märkien käteen tarttuneiden karvojen takia en käytä pelkkää kättä puhdistamisessa :D Mattoja en ole tällä tyylillä putsaillut. Kun karvadraaman (ja laiskuuden) takia meillä noita mattoja ei oikeastaan ole... Paitsi nyt se yksi matto :P

      Veikkaan, että valmiina karvaamaan uudelleen :D Elli tykkää niin kauheasti tuosta hanskalla hankaamisesta, aina paikalla :D

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...