keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannuksen viettoon




Pii pääsi taas ulos pitkästä aikaa. Monena päivänä se jo ehtikin pyytää huutaa ulos. Se kun tykkäisi olla enemmänkin ulkona. Meillä ihmisillä on vain ollut niin paljon kaikkea muuta, ettei ole ehtinyt ulkoiluttaa yhtäkään kissaa.

Taas oli niin paljon nähtävää. Ötököitä ja lintuja. Napun olisi tietysti myös voinut ottaa ulos, kun sekin tykkää olla ulkona. Piin kanssa oli kuitenkin aivan tarpeeksi pitelemistä tällä kertaa. Ja samalla oli pakko yrittää kuvata yhdellä kädellä. On muuten aika vaikeaa riuhtovan kissan kanssa...

Pii ei nyt sitten millään halunnut katsoa kameraan. Yli sata kuvaa lähinnä sen selästä. Tänne päätyivät ne ainoat, jossa on edes sivuprofiilia mukana.







 Yritys ottaa kuvaa heinää syövästä kissasta.


Yritys ottaa nättiä kuvaa voikukkien kanssa.


Yritys ottaa kuvaa hauskasta istuma-asennosta.


Nyt mekin siirrymme juhannuksen viettoon ja palaamme blogin pariin juhannuksen jälkeen. Silloin on vuorossa meille annettu haaste. Joten, näillä sanoin:


😸😸 Aurinkoista juhannusta! 😸😸




4 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta ja tsemppiä tuleviin ulkokuvauksiin! Saisi olla ihmisellä kolme kättä, tai avustaja. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) Kolme, tai joskus jopa neljäkin kättä olisi hyvä. Avustaja ei tällä kerralla halunnut osallistua :P

      Poista
  2. Kivat ulkokuvat! Kiitos, ja hyvää juhannusta myös teille!

    VastaaPoista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...