perjantai 7. heinäkuuta 2017

Minttua vai ei


Napu ei enää leiki sellaisella nuoruuden vimmalla, kuten ennen. Tietysti se välillä leikkii (kuten kissojen kuuluukin), mutta oikeastaan vain niinä hetkinä, kun joku kaksijalkainen sitä leikittää.

Eilen illalla se tosin innostui omatoimiseen leikkimiseen, sellaiseen, jota se harrastaa vain ja ainoastaan kissanminttulelujen kanssa. Omituista tässä on se, että tässä kyseisessä lelussa ei ole kissanminttua ollenkaan. Se on ihan vain perinteinen hiirilelu, joka on ollut unohdettuna jonnekin. Ei ole niin mitään muistikuvaa, mistä se on edes peräisin.

Napu kuitenkin käyttäytyi syystä tai toisesta samalla tavoin, kuin kissanminttulelun kanssa. Kuolasi, kiehnäsi ja hinkkasi itseään leluun.






 Elliä tämä lelu ei kiinnostanut, vaikka se on aina hulluna kissanminttuleluihin.








Pii ei myöskään kiinnostunut lelusta.


Napu olisi ollut mieluisampi lelu.


Ehkä Napua vain lapsetti liikaa? Tai sitten lelussa oli jokin muu Napun mielestä ihana tuoksu? Joku mikä on ilmaantunut siihen ajansaatossa... Pakkohan sitä lelua oli ihan uteliaisuudesta itsekin nuuhkaista: se haisi suoraan sanottuna kissan takapuolelle 😸


Mukavaa alkavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Unohduksista uudelleenlöydetyt lelut ovat täälläkin joskus aiheuttaneet ison leikki-ilon, mutta vaikutus valitettavasti haihtuu nopeasti. :/ Ja hyvinleikityt kissanlelut oikeasti haisevat pahalta! Varmaan jokin kissankuola-kissanruoka-yhdistelmä, joka suusta tarttuu leluun. :D

    Olisiko muuten hyvää yhteiskuvaa Napusta ja Totosta? Me täällä Markun kanssa luettiin edellistä postausta oikein antaumuksella ja tankattiin, että kumpi on kumpi ja miten naamakuvio eroaa. :D Miesparka oli siihen asti luullut, että kaikki blogin oranssit kissat ovat Napu, ja että Totoa ei jostain mystisestä syystä olla koskaan kuvissa nähty. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haisevat! :D Välillä koittanut pestä käsin jotain lempparileluja, mutta joko haju ei lähde, tai sitten se lelu ei enää pesun jälkeen kelpaa...

      Vai niin oli luullut :DD Ymmärrettävää kyllä, on ne kyllä aika saman näköisiä. Aika monesti muut sekoittavat ne :D Yhteiskuvia löytyy juu, mutta hyvää yhteiskuvaa? Hmmm. Napulla on sellainen tyyli, että se änkeää kameraan kiinni, niin kohdistus menee mihin sattuu :D Pitää kaivella koneelta tai kokeilla ottaa uusia, siinäpä olisikin postausidea! Napun ja Toton eroavaisuudet. Joo. Vähän ollutkin kiireen keskellä ideat hukassa :)

      Poista
    2. Joo, hyvä postausaihe! Napu ja Toto for dummies. :D

      Poista
    3. Pitää rustata heti, kun saa vähän uutta (parempaa) kuvamateriaalia :D

      Poista
  2. Hihii, voin kuvitella tuon hajun=) Napulla oli omaa kivaa unohduksissa olleen lelun kanssa, mukava että nämä vanhemmatkin välillä innostuu.

    Kiitos, ja mukavaa viikonloppua myös teille!

    VastaaPoista
  3. Kyllä se varmaan oli se hurmaava takapuolen haju, joka pisti Napun sekaisin lelusta tällä kertaa.. :D Kiva, että yksinleikkikin onnistuu tarpeen vaatiessa :) (meillä Alfred ei oikein osaa leikkiä yksinään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, täytyy olla! Mintusta viis, mutta ihana takapuolen tuoksu! :D Ei varmaan kannata pestä tuota lelua, ettei aromit häviä :D Vähän harmillista, jos Alfred ei oikein osaa leikkiä yksinään. Ainakin jos Alfred tekee kuten Toto. Totokaan ei oikeastaan ikinä leiki yksinään, ja se on kyllä tosi levoton, jos sitä ei ehdi leikittää tarpeeksi... Hyppii seinille ja huutaa tylsyyttä :/

      Poista
  4. Vai et sellainen lelu valikoitui lemppariksi! Meilläkin kaivetaan leluja ties mistä, sellaisia joiden olemassaoloa ei ole itse muistanutkaan ja ne ovat hitti tasan yhden päivän. Sen jälkeen lelu on taas visusti piilossa kissan toimesta, tiedä mikä logiikka sitten tuossa on😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin ollaan ihmetelty, ei voi kun ihmetellä kissojen järjenjuoksua :D

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...