maanantai 5. kesäkuuta 2017

Mattodraamaa


Paljastettakoon, että meillä ei ole mattoja yleensä kesäisin ollenkaan. Otan ne joka kevät pois pesua varten ja pesun jälkeen matot saavat olla säilössä aika pitkälle syksyyn asti. Tämä on tullut tavaksi ihan käytännön syistä. Lattioiden puhtaanapito (ja muukin siivous!) on niin paljon helpompaa ilman mattoja. Varsinkin kissataloudessa. Ja kesäisin lattioille tulee niin helposti kaikkea mullasta koivunlehteen. Olisi tietysti kodikkaampaa, jos mattoja olisi lattioilla. No, talvella sitten, kun lattiat ovat kylmät.

Nyt meillä on kuitenkin ollut yksi matto lattialla. Koska maton sai talvella -70% alennuksella, se oli pakko tietysti ostaa. Alle viisi euroa. Värinä kun sattui olemaan limenvihreä, ajattelin, että tässä matto kesäksi. Kyllä sitä yhden maton kanssa viitsii värkätä.


Matto oli tietysti heti suosittu makoilupaikka. Olihan se outoa, että lattialla on pehmuketta. Ja varmasti ihan kissoja varten laitettu!


Varsinkin kun se sattuu olemaan tv:n edessä. Samalla voi hakea huomiota.



Matto kuitenkin näyttää jatkuvasti tältä (huomaa myös Ellin kantamat sukat taas...). Hyvänä muistutuksena, että miksi meillä ei kannata pitää ainakaan näin kevyitä mattoja lattioilla. Valehtelematta maton saa suoristaa neljästä kymmeneen kertaan päivässä. Liukuestettä on kokeiltu, mutta sekään ei pysy. Ja kissanomistajat varmaan tietävätkin, että ruttuinen matto houkuttelee ruttaamaan ja repimään sitä vielä lisää...

Matto on vieläpä kamala keräämään kissankarvoja ja muuta nukkaa. Halvalla ei saanut hyvää taaskaan. Onneksi tämän voi kuitenkin pestä pesukoneessa. Taitaa mennä tosin tämäkin sivuun odottamaan sitä aikaa, kun meillä on vain rauhallisia vanhempia kissoja. Hyvä yritys silti.



Mukavaa alkavaa viikkoa!



8 kommenttia:

  1. Hih niin tuttua, ja miten mukava mennä tuonne maton ruttujen sisälle ja toinen voi sitten hyökkäillä piilossa olevaa saalistaen=)

    Kiitos samoin; mukavaa alkaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Vähänkö hyvä ajatus olla pitämättä mattoja! Meillähän on vaan olohuoneessa ja eteisessä, mutta niidenkin ikuinen suoristelu ärsyttää. Ja ne on niin likaisiakin, kun karvapallo-oksentajat tietenkin tähtää aina niille... Pitää varmaan kokeilla itsekin olla ilman jonkin aikaa tänä kesänä. :)

    Ja tuo kissankarvojen kerääminen. Ihan turha imuroida, täällä ainakin kun Kassinen käy siinä vähän nukkumassa ja kierähtelemässä niin heti on asutun näköinen matto. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :D Pääsee paljon helpommalla, saa syksyllä laittaa sitten puhtaat matot ja ne pysyvät kohtuu puhtaana kevääseen. Muuten ei varmaan pesu kerran vuodessa riittäisi... Meillä myös tähdätään oksennus aina matolle :/

      Joo, ei niitä kauaa saa pysymään "siistin" näköisenä. Itsehän vihaan mattojen imuroimista muutenkin, jostain syystä käy hermoille se tarttuminen :D

      Poista
    2. Maton tarttuminen imuriin on maailman raivostuttavinta! :D Meidän pitäis ostaa uusi imuri kun nykyisen letkua on saanut jo kahdesta kohdasta ilmastointiteipillä korjata, ehkä yksi kriteereistä voi olla helppo mattoimurointimoodi...

      Poista
    3. Niin on! Siinä myös yksi syy miksi meillä ei niitä mattoja oikein ole :D Olisikin ollut niin fiksu, että olisi imuriostoksilla katsonut vähän myös sitä mattojen imuroinnin kannalta. Tämänhetkinen imuri vetää matot mukanaan...

      Poista
  3. Ai että miten hauska kissojen aktivointilelu! Kyllä teillä ajatellaan kissoja ihan kaikessa. ;D Meilläkin oli hetken aikaa räsymatto olkkarissa. Painotan sanaa hetken. :D Meillä ei voi olla kokonaan ilman mattoja, kun lattia on niin liukas, ettei kissaralli onnistuisi ilman "tukipisteitä".. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin ;D Mitä ilmeisimmin teidän matolle kävi samalla tavalla, kuin tälle. Kissat... Hyvä tuki onkin tärkeä rallittelussa, ja kissan elämä ilman rallittelua olisi varmasti hyvin ikävää ;D Eli teillä matot ovat oleellinen asia kissan hyvinvointia :D

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...