perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kevään ensimmäinen ötökkä



Eilen puolenyön aikaan alkoi olohuoneesta kuulua kamalaa mekkalaa. Tilannetarkistuksen jälkeen toteamus oli, että nyt Elli ja Pii ovat löytäneet jotain tosi kivaa paiskottavaa.

Lähempi tarkastelu osoitti paiskottavan otuksen olevan kevään ensimmäinen sisälle tullut ötökkä. Koppakuoriainen. Kyllä kissat huomaavatkin kaiken...

Mekastus oli niin kovaäänistä, ettei siinä pystynyt nukkumaan. Joten sama oli ottaa kamera käteen ja yrittää kuvata huonossa valossa tätä tilannetta.

Tästä oli kyse.



Ei varmaan olisi tarvinnut erikseen mainita, että suurin osa kuvista näytti tältä. Liikaa vauhtia.




Ötökkä päätyi lopulta jomman kumman suuhun. Ainakin se katosi johonkin.


Meillä on näkynyt myös kevään tullen muitakin pihalle tunkeutujia.


Myös kulkukissoja alkaa pörräämään pihalla. Kolme kissaa on pyörinyt tässä pihalla viime aikoina, tämä on ainoa josta olen saanut kuvan. Voitte arvata, mitä nämä leikkaamattomat kollit tekevät ulko-oven edustalle ja autoihin ja... No, oikeastaan joka paikkaan. Se haju 😿


Keväistä viikonloppua!


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Väsyneen kerjäys


Aamuruokaa odotellessa pitää totta kai vähän kerjätä, kuten ennen joka ateriaa. Unisena voi tulla samalla haukotus. Sitten se on tällainen väsyneen kerjäys. Eli haukotuskerjäys.

Omakin päivä alkaa vähän paremmissa merkeissä, jos Pii sattuu hauskuuttamaan heti aamusta. Hölmö.










Pieni kissa, iso suu.





"Höh, ei kai mulle naureta?"





maanantai 27. maaliskuuta 2017

Miten saada syötettyä kelpaamaton kuivaruoka


Viime aikoina jokapäiväisiin puuhiini on kuulunut raksumössön tekeminen. Eilen illalla tätä tehdessäni, tuli mieleen, että teenpä tästä postauksen. Jos siitä olisi jollekin saman asian kanssa kamppailevalle hyötyä nyt tai tulevaisuudessa.

Ongelmanahan meillä on nyt ollut tällainen kissatalouden painajainen: kelpaamaton kuivaruoka. Napun senioriruoka. Vieläpä iso säkki sitä. Tätä samaa kuivaruokaa ostin testattavaksi pienissä pusseissa. Ne kelpasivat erittäin hyvin, joten päätin ostaa sitten isomman säkin säästön kannalta. No se ei sitten enää kelvannutkaan. Nälkään täällä meinattiin kuolla. Oli pakko keksiä jokin ratkaisu.

Se oli kyllä selvää, ettei olla pois heittämässä neljänkymmenen euron edestä ruokaa.


Märkäruoan kelpaamisen kanssa on ollut välillä ongelmia, mutta ei ikinä aikaisemmin raksujen kanssa. Aina ne ovat kelvanneet. Pii on ainoa, joka näitä suostuu edes vähän maistelemaan.

Raksujen pelkkä sekoittaminen märkäruokaan ei auttanut, märkäruoka syötiin ja raksut jäivät jäljelle. Aloin leikittelemään ajatuksella: jos raksut saisi muusattua märkäruoan sekaan mössöksi. Raksut pitäisi vain turvottaa vedessä ensin. Sitten vain kokeilemaan.

Jo ensimmäinen testierä oli menestys, sehän kelpasi! Koko ruokakippo meni tyhjäksi. Ratkaisu löytyi.


Anopilta lahjaksi saatu Tupperin silppurisekoitin on ollut tähän tarkoitukseen kuin tehty. Sille on ollut nyt paljon käyttöä.


Sekoitussuhteen on pitänyt olla 50:50. Jos raksuja on suhteessa yhtään enemmän, mössö jää syömättä. Ja tietysti märkäruoan pitää olla sellaista, joka kelpaa muutenkin.

Tähän mössöön saa helposti lisättyä vaikka mitä muutakin. Usein laitan myös lihaa tähän. Mielikuvitus on rajana. Myös matokuurin antaminen on onnistunut näin, kunhan vain tarjoilee ruoan sitten yksilöllisesti.



Teen päivän annokset aina kerralla. Kaksi erilaista sekoitusta. Vaikka nämä ovatkin senioriraksuja, olen syöttänyt tätä vähän myös Ellille ja Piille, jotta säkki kuluisi äkkiä pois. Niiden sekoituksessa on penturuokaa seassa. Toto on saanut molempia sekaisin.


Voiton puolella ollaan! 7,5 kilon säkistä on jäljellä 2,48 kiloa. Ei kauan enää tarvitse leikkiä tämän mössön kanssa. Seuraavat kuivaruokapussit ovatkin sitten taas sellaisia pienempiä. En uskalla enää ostaa näin isoa säkkiä.


Työlästähän (ja sottaista) tämä on, mutta eipä mene ruokaa hukkaan. Kunhan muistaa laittaa aina nappuloita turpoamaan veteen seuraavaa satsia varten.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Napu 8v.


Meidän vanhin kissa Napu täyttää tänään kahdeksan vuotta. Kunnioitettavassa iässä siis jo. Napusta ei vain huomaa ollenkaan, että sillä on jo ikää. Se leikkii usein pennun lailla. Myös meistä tuntuu, että vastahan Napu tuli meille - ei se voi vanha olla!

Toki kahdeksan vuotta voi olla parhaassa tapauksessa kissalle eliniän puolivälissä. Sitä toivomme myös Napun kohdalla. Että se pysyisi terveenä ja olisi seuranamme vielä toiset kahdeksan vuotta.


Napu oli pentuna erittäin villi tapaus. Sillä oli kaksivuotiaaksi asti sellaisia "riiviökissankohtauksia", jolloin se saattoi alkaa puremaan yhtäkkiä sylissä.

Asuimme Napun ensimmäisen elinvuoden ajan vuokrakämpässä. Joten se on joutunut jo yhden muutonkin kokemaan.



Pentuna Napu tykkäsi seurata pesukoneen pyörimistä.




Napu on ollut aina luonteeltaan seurallinen. Se on ottanut hyvin vastaan kaikki nämä meidän talouteen myöhemmin tulleet kissat.


Toivottavasti meillä on vielä monen monta yhteistä vuotta edessä Napun kanssa ❤


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Päivitys Piin noloon pikku salaisuuteen


Päivitetään tähän väliin jo aikaisemmin kertomaani Piin noloa salaisuutta. Tai oikeastaan sen nykyistä puutetta.

Pii on nimittäin kasvanut nyt isoksi. Se on olevinaan niin aikuinen, ettei se enää tee sitä samaa puuhaa, kuin ennen. Hyvä niin. Käytöshäiriö korjaantui onneksi itsekseen. Kerrankin kävi hyvä tuuri jossain.

Kolmisen viikkoa on nyt kulunut, eikä se ole käynyt lankakerillä tai kainaloilla kertaakaan. Eikä todistettavasti missään muuallakaan. Jes.


Lähtötilanne oli tämä. Puuha on onneksi historiaa.



Pii tykkää nukkua lankojen/käsitöiden seassa, mutta ei enää lutkuta keriä tai lankaa.


Nämä muut Piin mielipuuhat ovat kyllä vielä lähes päivittäisiä. TV-parka. Ja me parat...


Jospa Pii  lopettaisi tämänkin puuhan sitten joskus.


maanantai 20. maaliskuuta 2017

Operaatio ampiaispesä




Oletko koskaan miettinyt miltä ampiaispesä näyttää sisältä päin? No nyt tulet näkemään. Vintiltä löytyneet ampiaispesät oli pakko hävittää, ennen kuin ilmat lämpenevät. Jättipesä ja pieni pesä. Kun ne pahvilaatikot pitäisi saada vihdoin vietyä sinne vintille.

Mies ei suostunut tulemaan pesän lähellekään, joten pesän hävittäminen jäi minun tehtäväksi. Ensin oli pakko tsempata itseään ja suunnitella mielessä koko homma.

Alkuvalmisteluihin kuului vimmattu Googlen koluaminen ampiaisten talvehtimisesta. Millä lämpötilalla ne heräävät? Onko pesä tyhjä? Hyökkääkö sieltä yksi tai koko parvi kimppuun?



Varusteiksi valitsin ämpärin, harjan ja paksut työkäsineet. Pakoreitti oli myös fiksua suunnitella hyvin ennakkoon.


Kädet täristen puuhaan. Toisessa kädessä tietysti kamera. Muuten ei saa todistusaineistoa.


Onneksi osuin ämpäriin. Ennen ämpäriin kurkistamista oli kuitenkin pakko odottaa hetki. Mikään ei onneksi hyökännyt kimppuun. Ämpärin pohjalla oli yksi ampiainen. Siellä siis oli niitä horroksessa!


Alas päästyäni kumosin ämpärin sisällön lumelle. Siellä oli sittenkin kolme ampiaista. Yksi tuli tuosta pienemmästä pesästä.


Täytyy myöntää, että en tiedä ampiaisista oikeastaan mitään. Ovatkohan nuo nyt sitten niitä talvehtivia kuningattaria? Luulin, että niitä on vain yksi pesää kohden.


Ihmismieli on utelias. Niinpä oli pakko avata pesä. Oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä, miltä pesä näyttää sisältäpäin. Kaikessa rauhassa, ilman pistojen pelkoa.


Oikeastaan  pesän sisältö oli omalla tavallaan kaunis. Luonnon omaa taidetta. Melkein alkoi kaduttaa sen hajottaminen. Melkein.

Ampiaispesä päätyi kuitenkin loppujen lopuksi kokonaan hajotettuna ja litistettynä kompostiin. En halunnut ottaa riskiä, että ampiaisia ilmestyisi vielä asuttamaan pesää kesän tullen.


Mukavaa viikon alkua!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Häiriötekijät



Työpäivän jälkeen on kiva rauhoittua ja istahtaa alas lukemaan lehteä kahvin kanssa. Huomionhakuiset kissat vain sattuvat aika usein pilaaman tämän hetken. Kuten tapahtui taas eilen illalla. Elli on ottanut vähän niin kuin tavaksi olla häiriötekijänä näissä lukutuokioissa.

Tämä kissojen tyyli hakea huomiota on varmasti hyvinkin tuttu kaikille kissanomistajille.


Alkuun Elli makoili ja pesi itseään ihan vain lehden reunalla. Näin pystyy hyvin vielä lukemaan.


Sekä kääntämään sivuja.


Sitten tein itse sen virheen, että vaihdoin istumapaikkaa pöydän toiselle puolelle, jotta saisi vähän tilaa. Jos saisi rauhassa tehtyä lehdessä olevaa ristikkoa.

Elli päätti tässä vaiheessa rätkäistä lehden päälle koko ruumiinsa. Jäi ristikko siltä erää tekemättä. Kaksi sanaa. Enempää ei ehtinyt.


Elli paistatteli lehden päällä vähän turhankin tyytyväisenä.


Vaikka otsikko onkin monikossa, Piistä ei oikeastaan ollut häiriötä. Tällä kertaa. Se kuitenkin oli hengessä mukana viereisellä tuolilla.


Mukavaa alkavaa viikonloppua!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...