maanantai 5. maaliskuuta 2018

Outoa koputtelua


Viime viikolla meillä kuului outoa koputtelua päivisin. Lukemattomat kerrat kävin aukomassa ulko-ovea, mutta ketään ei ollut oven takana. Välillä koputtelua kuului talon toiselta puolelta. Ketään tai mitään ei näkynyt. Luulin jo, että päänuppi alkaa hiljalleen pehmetä. Vasta katsottu kauhuleffakin sai mielikuvituksen lentämään. Onneksi koputtelua ei ollut yöaikaan...



Koputtelulle löytyi onneksi lopulta syy. Pää ei ollutkaan pehmenemässä. Ikkunoiden ympäriltä löytyi epämääräisiä jälkiä ja siemensilppua. Päivittäiseen häiriköintiin syyllisiksi todettiin pikkulinnut. Niillä on ollut tarjolla auringonkukansiemeniä ja jostain syystä ne olivat keksineet, että siemenet saa helposti halkaistua hakkaamalla niitä ikkunan karmeihin. 





Koputtelu loppui, kun linnuille laitettiin talipötkö.





Pötkön laiton myötä kävi kuitenkin niin, kuten joka ikinen kerta käy. Naakat hyökkäsivät heti paikalle. Harmiksi nyt pikkulintuja ei ole näkynyt enää niin paljoa, koska naakat ajavat ne pois. Että voikin olla vaikeaa lintujen talvisyöttö... Vaikka hyvä saalis se naakkakin olisi pikkupedoille.





Nämä meidän muut ongelmat alkavat olla selätetyt. Elli ei ole enää nuollut jalkaa tai Piin korvaa. Ahkera nuoleminen aiheutti Ellille paljon takkuja. Turkki osittain jopa huopaantui. Takkujen leikkaamisoperaation jäljiltä jalka on vähän kynityn näköinen, mutta karvat alkavat hiljalleen kasvaa takaisin.



Myös Piin korvaan kasvaa jo uutta karvaa.



Nyt vihdoin olisi aikaa myös käsitöille, joten seuraavaksi olisikin vihdoin vuorossa petin tekeminen kissoille. Epäilyksiä on lopputuloksen ulkonäöstä, mutta tulkoon siitä sitten pyöreä, kanttinen tai epämääräisen tähden muotoinen. Apureita puuhassa on joka tapauksessa.


Mukavaa alkanutta viikkoa!


4 kommenttia:

  1. Kevään merkki tollainen koputtelu! Harmi että naakat vievät parhaat palat vaikka pitäähän niidenkin jotain syödä! Hyvä luontotelkkari kisuille tuo ikkuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olisi! Kevät saisi jo tulla :) Tuo ikkuna on aivan lempparipaikkoja. Hyvä väijyä lintuja ja tilaa on useammalle samaan aikaan :D

      Poista
  2. Iso jee, että Elli on lopettanut itsensä ja toisten ylettömän nuoleskelun :) Toivottavasti karvat kasvavat nopeasti takaisin. :)

    Linturuokinta ikkunan edessä on kyllä tosi kiva, paljon katsomista kissoille. Vaikka sitten tulisikin koputteluhaittoja. :D Ehkä naakoille voisi laittaa oman pötkön jonnekin kauemmas, jos pikkulinnut sitten tulisivat taas ikkunan eteen, kun on tuo mökkikin siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan oikein mielissään, että nuoleminen loppui :) Tuntui ensin niin toivottomalta tuo tilanne...

      Toista pötköä mietin itsekin, tai siis kaksi pitäisi ostaa, kun tuo on jo aika syötynä tällä hetkellä. Niin ahmatteja ja isoja lintuja että ei ihme että menee nopeasti... Pitää kokeilla, saavatpa kissat samalla talon toiseen päähän ikkunaan katseltavaa :D Elleivät sitten valtaa kumpaakin ruokapaikkaa. Naakka on rasittavan älykäs lintu :P

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...