sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Aiheessa pysyminen ja pennun pesu


Kissablogin kirjoittaminen on välillä haastavaa ja turhauttavaa. Pitäisi pyrkiä pysymään aiheessa. Mitäs sitten kun kissat eivät oikein ole tehneet mitään muuta, kuin nukkuneet ja syöneet? Ei siitä oikein saa juttua aikaiseksi. Ja entä jos itsellä on mielen päällä kaikkea muuta, mistä olisi niin paljon helpompi tällä hetkellä kirjoittaa?


Näistä muista asioista mainittakoon esimerkiksi tv:ssä pyörivä Serlan mainos. Olenko ainoa jonka mielestä mainos on jotenkin ahdistava? Orava on karmean näköinen ja selostaja taustalla kuulostaa häijyltä perverssiltä... Ja lisäksi olisi paljon hauskempi kertoa viimeisimmästä raivaussahan käytöstäni. Heiluttuani jonkun aikaa onnellisena sahan kanssa aloin haistamaan polttoaineen hajun erittäin vahvana ja housut tuntuivat märiltä takaa. Minulla oli jäänyt kiireessä polttoainekorkki auki ja polttoainetta oli valunut pitkin takamusta saappaan sisään asti. Hienoa.


Ja miksi muuten joka paikassa tyrkytetään noita mokkaisia ylipolvensaappaita? Eikö ne vasta ollut muodissa kaksi tai kolme vuotta sitten? Tällaiselle keskivertoa lyhyemmalle ne saappaat eivät ensinnäkään sovi ollenkaan. Ne näyttävät jalassa lähinnä kahluusaappailta. Saatikka sitten, jos pitäisi vielä mekkoa saappaiden kanssa. Not.


Noin. Sainpas purettua tuntoja kumminkin. Sitten itse blogin aiheeseen eli kissoihin. Jouduin eilen pesemään Piin ensimmäistä kertaa. Pii on tykännyt majailla saunassa kun lämmitämme sen ja yleensä se vain makoilee lauteilla. Nyt se oli kuitenkin keksinyt muuta puuhaa. Se oli nimittäin jossain vaiheessa saunan sytytyksen ja saunomisen välissä ehtinyt käydä tutkimassa tuhkaluukkua... Koko kakara oli aivan noessa naamaa myöten. Se myös aivasteli paljon. Onneksi se ei polttanut itseään kiukaaseen. Pitää jatkossa olla tarkempi.


Pesuoperaatiosta yritin ottaa kuvia, mutta siinä tarvitsi kumpaakin kättä. Oikeastaan olisi ollut hyvä jos käsiä olisi ollut enemmänkin. Missä miehet aina ovat kun niitä tarvitsee? ;)


Pii sängyllä

Pii sai kuivatella itseään sängyn päällä. Yllättävän hyvin se kuitenkin otti koko pesuoperaation.

Pii kuivattelee

Haimme eilen myös pentujen huoneeseen niille ihan ikioman sohvan. Jospa ne saisivat toteuttaa sen sohvan kanssa itseään, ja jättäisivät meidän muut sohvat rauhaan. Ja onhan siinä sohvan päällä mukavampi nukkua kuin lattialla petissä. Sekä nyt pääsee päivystämään hyvin ikkunasta ulos.

Tämä sohva vaihtui kahvipakettiin, eli saimme halvalla. Repikööt sitä kaikessa rauhassa...

Kissojen ikioma sohva





2 kommenttia:

  1. Just kuule mietin tätä ihan samaa! Aiheessa pysyminen on välillä lievästi haastavaa, kun elämässä tapahtuu niin paljon muutakin. :)

    Kiva, että kisut saivat oman sohvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja siitä kaikesta muusta löytyisi usein paljon hauskempaa kirjoitettavaa :)

      Kakaroiden mielestä tuo sohva on tällä hetkellä mitä ihanin kiipeily- ja nukkumispaikka :)

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...