sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Helppo kranssi


Nyt alkaa olla viimeisten askareiden aika joulukoristeluissa. Jostain syystä on tullut tavaksi tehdä kranssi ulko-oveen viimeisenä, kun kaikki muut askareet jo saatu valmiiksi. Vähän sellaisena viimeisenä silauksena.

Olen tehnyt jo muutaman vuoden ajan havukranssin tällä helpolla (ja edullisella) tyylillä.


Vaikka kaupasta saakin valmiita kranssipohjia, teen ne aina itse pahvilaatikoista leikaten. Halvempaa ja kierrätyshenkisempää. Pahvilaatikoita on kuitenkin aina, varsinkin näin joulun alla.

Käytän ämpäriä muottina, jolla piirrän leikattavan ympyrän pahviin.


Sisempään ympyrään käytän jotain pienempää pyöreää apuvälinettä. Nyt satuin käyttämään lohjennutta kulhoa. Näitä ympyröitä siis tarvitaan kaksi, jotta kranssin pohja olisi vahvempi. Tai oman maun mukaan kolme tai enemmän. Aina parempi.



Kun pahvit on leikattu, ne liimataan yhteen päällekkäin.


Pahvien ympärille kieputetaan sanomalehdestä leikattuja suikaleita.


Tähän kranssiin pyöritin koristenauhaa noin puoleen väliin saakka.


Havuista leikataan sopivan kokoisia ja ne niputetaan yhteen rautalangalla.


Niput asetellaan limittäin kranssin myötäisesti. Kaksi tai kolme nippua vierekkäin. Tässä olen käyttänyt vielä rautalangan lisäksi kuumaliimaa apuna.


Alapuolelta niput laitetaan toisin päin. Keskelle kannattaa vielä asetella irtonaisia oksia kuumaliimalla.


Sitten vielä koristeet paikoilleen.


Kranssi ulko-oveen.


Samalla tyylillä tehtynä kokonainen havukranssi toista ovea varten. Kranssin keskiosa (ja muutenkin) kannattaa siistiä vielä saksimalla.


Tällainen perinteinenkin on kiva. Varmaan päätyy oveen sellaisenaan, ilman mitään koristeita.

8 kommenttia:

  1. Kyllä se on helppoa kun osaa=) Ihanat ovat nämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo vain näyttää vaikeammalta kuvissa, kuin mitä se oikeasti on :D

      Poista
  2. Vitsit kun saat nää kaikki jouluaskartelut näyttämään niin helpoilta! Jos joskus uskaltautuisi kokeilemaan.


    Onko kissat suljettu pois askartelutilasta vai miten olet saanut työrauhan? Luulisi että herrasväkeä kiinnostaisi, tuota, kaikki tällainen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, hyvää vasapainoa kiireiselle arjelle :)

      Kissat ovat itseasiassa samassa huoneessa, ne seuraavat yleensä vain sivusta askarteluja. Alkuun ne olivat aina repimässä ja kopeloimassa mukana, mutta tuo puuha alkaa olla niitten mielestä niin tylsää (kun joku istuu vain paikallaan), ettei niitä enää kiinnosta :D Noita havuja ne kävi kerran kokeilemassa, mutta ne ei ollut kivoja. Ilmeisesti haisevat ja tuntuvat tassuissa ja suussa pahalle :D Ainoa mitä en saa tehdä rauhassa, on kutoa. Silloin kumpikin roikkuu puikoissa tai repii ja varastaa lankakerän...

      Poista
    2. Yllättävän hyväkäytöksisiä kisuja! Ehkä ne ovat tosiaan jo tylsistyneet askarteluun, kun eivät kerran saa osallistuakaan... :D

      Poista
    3. Joutavat välillä ollakin kaikkien niiden tapettien repimisten jälkeen :D

      Poista
  3. Voi kuinka siitä tulikin nätti! ♥

    VastaaPoista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...